Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

On niin vaikeaa päästää irti

Oon aina ollut aina sellainen takertujatyyppi. Luon toisiin ihmisiin kuten ystäviini tai salaisiin ihastuksiini paljon syvempiä siteitä kuin huomaankaan, ja kun kaveripiirit tai kaupungit vaihtuvat taikka elämäntilanteet muuttuvat, menen rikki. Pelkään muutosta.
Itken todella harvoin oikein sellaista lohdutonta itkua, mutta toisesta ihmisestä irti päästäessäni hajoan. Se hetki, kun kuiskaa ääneen, että ”mulla on vaan niin ikävä sitä” ja huomaa kyynelten tipahtelevan paidan kaulukselle poskipäiltä, on jotenkin niin äärettömän kaunis ja hauras. Käsissä on enää vaan se pohjaton tunne, eikä mikään muu oo enää mitään. Kun on vaan se ikävä.

Jälkeenpäin hetkiä ja muistoja miettiessäni sätin itseäni siitä, kuinka olisin voinut sanoa jotain toisin. Jos olisin muotoillut sanani eri tavalla, jos olisin katsonut juuri silloin silmiin tai jos olisin kertonut olevani todella onnellinen, tilanne voisi olla toinen. Entä jos en olisikaan lähettänyt sitä yhtä viestiä, joka kaatoi kaiken. Olisiko tie…

Viimeisimmät blogitekstit