Good vibes ja kiukku

Tyhjä valkoisuus. Typerä tila. Tyhmä tekstikenttä.


Mulla ei oo yksinkertaisesti mitään sanottavaa, ei valitettavaa tai mitään mitä hehkuttaa. Ei ole mielipidettä mitä haluaisin puolustaa eikä ilmoille heitettävää runsasta kuvaskasaa. Tässä on vain minä ja auki oleva suu, josta ei tule pihahdustakaan. Sormet jotka liikkuvat näppäimistöllä kirjoittaakseen. Mutta mitä kirjoittaa?Nääh. Ääh ja lääh ja puuh


Sain iloisia viboja tänään siitä, kun paras ystäväni näytti rippimekkonsa. Se oli upea, ja tiedän kuinka kauniilta mun höpönassu tulee näyttämään. toteutimme ilmaisutaidossa mahtavan pienen mutta tulisen tyttöryhmän kanssa dramaattisen näytelmän. Pohjana oli valokuvaa muistuttava maalaus, jossa hulmuavaan leninkiin pukeutunut nuori nainen pälyili eteenpäin, kuin odottaen jotain.

Mutta nyt illalla, löhöän kuin laiskiainen hidastettuna,

kiukuttaa.

Tekisi mieli puhaltaa kiukku ilmapalloon ja puhkaista se, mutta vihaan ilmapallon posahdusääntä.

Kiukuttaa siis edelleen.

Oikeastaan, tekisi mieli ajaa yksin moottorikelkalla kiukkua pakoon. Niin, että kiukku tarttuisi risuihin ja mä näyttäisin peace-merkkiä sormilla ja näyttäisin kieltä. (tai no ehkä vain tyytyisin hymyilemään onnellisesti.)

Kommentit