Postikortteja Puumalasta ja onnellisuuden virnistyksiä

Olen tainnut saada kevätauringonpistoksen.




Ainiin,pahoittelen tekstin sekavuutta, tällä hetkellä vain tuntuu, että aivoni on ihan vinksinvonksin. ( ei huolta,en itsekään tiedä syytä)

Musta tuntuu, että edes pikkuvarpaan kokoinen pala musta kuuluu Puumalaan. Siellä on vain jollain tapaa niin levollinen moodi päällä, ja siellä hymyilyttää aina, välillä sen kummempaa syytä. Majailin tiistaina juurikin tuolla, joten ajatelkaapas mun jättivirnistys, kun ihanassa Puumalassa porotteli vieläpä kaiken kukkuraksi aurinko kauniin siniseltä taivaalta. 



Tiedättehän sen tunteen, kun jonakin hetkenä kaikki on vaan just eikä melkein etkä toivoisi siihen yhtään mitään lisää. Et yhtään mitään. (tai no.. ehkä sitä että tuo hurmaavan maaginen hetki pysähtyisi.)

Mulla oli tuonlainen hetki tiistaina. Keväinen aurinko pinnisteli ja ponnisteli paahtaen aina välillä auringonsäteitä poskille, sorsat luistelivat heikonnäköisellä jäällä, vanha herttainen pariskunta oli kävelyllä rannassa, ja yksi mies valokuvasi ahkerasti. Sitten oli myös minä ja serkkuni. Parhain ja inspiroivin tyyppi sitten kautta aurinkokuntien.
Satamaan oli siis saapunut vain serkukset, vanha herttainen pariskunta, valokuvaaja sekä kevät. 



Varsinkin sukulaiseni tietävät, kuinka erikoinen ihminen olen ja he olisivatkin valmiita kirjoittamaan minusta aivan oman opuksensa. Heitä huvittaa esimerkiksi se, etten peittele laisinkaan iloisuuttani, päinvastoin. Sisäinen pomppupalloni sinkoilee edestakaisin sekä mieleni vetelee takaperinvoltteja. En kiellä etteikö varpaani eloutuisi ja tanssisivat jenkkaa tai jotain sen sellaista. Mutta mitä näytän on se, että aurinko laskeutuu kasvoilleni, papupatani aukeaa (käläkäläiikjeejeeoumaigaad :D) ja noh, oloni on vain niin kepeä ja yksinkertaisesti hyvä. 

Ja juuri tuollainen olin, kun  seisoskelin satamassa serkku kainalossa.


Luulin, että se todella todella TODELLA onnellinen fiilis jäi Puumalaan, mutta se kätkeytyikin jonnekkin ihan muualle. Saavuin reissusta kuolemanväsyneenä kotiin ja näytinkin varmasti erittäin huvittavalle. En harjannut tänään(kään) edes hiuksiani. Niin se onnelisuuden intopiukeus vain yllätti, ja vedin viiden jälkeen lenkkarit jalkaan, ja painelin lenkille. Ihan vain sellaiselle hyväntuuliselle lenkille. Good vibes-soittolista rullaamaan ja lenkkipolulla tanssahteli iloisin tyttö sitten kautta aikojen. (okei okei, en tanssahdellut. Pompin, salsasin, pyörin ja hyörin. Kaikkea noloa, mitä kuvitella uskaltaa) Rrrakastan tanssia, niin että kuvittelee tanssivansa ihan ypöyksin. Enkä myöskään kiellä sitä ettenkö olisi laulanut Justin Bieberin Love yourself- biisin mukana.


Ottaisinko hillomunkin vai hedelmäsalaattia iltapalaksi? Hillomunkin, ihan vain siksi, sillä joskus ihan vain hillomunkki saattaa aiheuttaa kovankin onnelisuudenpuuskan. ♥

Heissulivei ja haleja!

Kommentit