Kepeyttä, kepeyttä vaan


Kerään itseni taas kasaan samojen, mukamas kulutettujen kappaleiden ääreltä. Löydän riippumattoni uudestaan vaahteroiden alta. Miksi se näytti niin kurjalta, kun kukaan ei ollut köllöttelemässä siinä.




Niinkuin äitinikin sanoi, tämän iltapäivän ukkonen puhdisti ilmaa. Tosiaankin. Ilta-aurinko kurkottelee säteillään takametsän puolelle ja lämpöäkin riittää mielin määrin. Haluan ottaa kameran ja painella kuvailemaan. Lupaan tulla ysiksi takaisin nauramaan Kardashianeille. *pientä mietintää..*
En tulekkaan silloin. Ehkä käyn nukkumaan metsänsiimeksiin tai jonnekkin. "En tiedä" tuntuu tällä hetkellä parhaimmalta ajatukselta.


Kommentit